Etusivu
Uutiset
HuSen Hakola-kilpailu Tulosta Sähköposti
03.07.2009
HuSen Hakola -kilpailun voittajaksi selvisi jäsen numero 1228 Oskari Jaakkola. HuSen toimitus onnittelee voittajaa ja toimittaa paidan voittajalle.
 
SMJK:n muistilista Liechtenstein ja Venäjä -otteluihin Tulosta Sähköposti
04.06.2009

Lauantai 6.6. SUOMI-Liechtenstein

Marssi

SMJK:n marssi keskustasta kohti stadionia alkaa Narinkkatorilta klo 17.00. Marssia ennen voi tunnelmaa nostattaa esimerkiksi urheilubaari Elmossa, jossa SMJK:n jäsenille koko päivän tuoppi hintaan 3e ja crowmoor siideri 4e ja Battery Juiced 5e.

Tifo

Tifo-ryhmä antaa lauantain ottelussa aiempaa enemmän vastuuta jokaiselle kannattajalle.
Järjestämme yhdessä kaaos-tifon, joten ota mukaasi katsomoon Suomen lippuja, paperisilppua ja muuta sinivalkoista väriä! Tifoa varten on myös varattu tiforyhmän puolesta kreppirullia ja lippuja. Tifo toteutetaan pelaajien tullessa kentälle. Seuraa ja noudata capojen ohjeita.

Laulut

Laulujen sanoja kannattaa muistella ja äänijänteitä viritellä virsikirjan avulla. Varsinkin Finlandia-hymni on tarkoitus lanseerata kunnolla SMJK:n toimesta. Se lauletaan noin 15 minuuttia ennen ottelun alkua sekä ottelun päätyttyä.

Kannattaa muistaa, ettei lauluja tarvitse laulaa kokoajan täysillä. Laulut voivat kestää pitkään, joten jossain välissä voi pitää taukoa ja yhtyä lauluun sitten uudestaan. Lauluissa ja huudoissakin on hyvä seurata capojen toimintaa ja ohjeita.

Kaulaliina ja kiertuepaitamyynti

SMJK:n kaulahuiveja ja kiertuepaitoja voi lunastaa itselleen Elmossa ennen marssia. Peliä ennen myyntipiste sijaitsee stadionilla Pohjoiskaarteen ulkopuolella.

Sunnuntai 7.6.

Kannattajatapaaminen

SMJK järjestää yhdessä Elmo Sports&Grillin (Salomonkatu 17 , Kamppi.) kanssa kannattajatapaamisen  klo 17.00 alkaen. Palloliitto on lupaillut paikalle A-maajoukkueen pelaajan/pelaajia. Paikalle pääsee vain SMJK:n jäsenkortilla.

Keskiviikko 10.6. SUOMI-Venäjä

Faniottelu

Suomen ja Venäjän kannattajat mittaavat jalkapallo paremmuuden ennen kesäkuun MM-karsintaottelua. Kannattajien välinen maaottelu pelataan Pallokentällä keskiviikkona noin klo 15.30 alkaen. Suomen joukkue koostuu luonnollisesti SMjk:n jäsenistä.

Marssi

SMJK:n marssi keskustasta kohti stadionia alkaa Narinkkatorilta klo 18.30. Marssia ennen voi tunnelmaa nostattaa esimerkiksi urheilubaari Elmossa, jossa SMJK:n jäsenille koko päivän tuoppi hintaan 3e ja crowmoor siideri 4e ja Battery Juiced 5e.

Tifo

Tifo toteutetaan pelaajien tullessa kentälle. Seuraa ja noudata capojen ohjeita.

Tifon lisäksi Pohjoiskaarteessa ja muissa katsomoissa tulee näkyä vahvasti
suomalaisvärit, sillä venäläiset tuovat Stadikan täyteen Venäjän lippuja. Ota siis mukaasi Suomen lippu ja viritä äänesi yhteiseen kannustukseen!

Laulut

Laulujen sanoja kannattaa muistella ja äänijänteitä viritellä virsikirjan avulla. Venäläisistä lähtee varmasti kiitettävästi ääntä, joten jokaisen pitää pitää huoli, ettei katsomon herruus heille mene.  

Kaulaliina ja kiertuepaitamyynti

SMJK:n kaulahuiveja ja kiertuepaitoja voi lunastaa itselleen Elmossa ennen marssia. Peliä ennen myyntipiste sijaitsee stadionilla Pohjoiskaarteen ulkopuolella.

Viimeksi päivitetty ( 04.06.2009 )
 
Marssit kesäkuun otteluihin Tulosta Sähköposti
28.05.2009

Suomen maajoukkueen kannattajat ry. on päättänyt ryhtyä järjestämään jo perinteisiksi muodostuneita kannattajien marsseja keskustasta Olympiastadionille. Ensimmäiset SMJK:n järjestämät marssit ovat jo aivan nurkan takana kesäkuun tuplamaaotteluiden yhteydessä.

Lauantaina 6.6. marssi Suomi-Liechtenstein -otteluun lähtee Narinkkatorilta klo 17.00. Keskiviikkona 10.6. Venäjä-otteluun marssi starttaa klo 18.30.

SMJK kehottaa kaikkia marssijoita noudattamaan kulkueessa Suomen lakia ja hyviä tapoja. Yhdistyksen järjestämällä marssilla soihtujen käyttö ei ole suotavaa ja virkavalta tulee niihin puuttumaan. Maajoukkue tarvitsee otteluissa kaiken mahdollisen tuen, joten on toivottavaa, että kaikki kannattajat pääsevät myös stadionille tuota tukea antamaan.

Suuren yleisötilaisuuden järjestäminen on aina yhteistyötä myös virkavallan kanssa. Etenkin Venäjä-pelin yhteydessä poliisi aikoo olla marssilla näkyvästi läsnä turvatakseen marssijoiden turvallisuuden ja ennaltaehkäistäkseen mahdollisia konflikteja vieraskannattajien kanssa. Poliisin näkyvyyttä ei siis marssijoiden kannata sen enempää ihmetellä.

Hauskoja marsseja ja vielä upeampia otteluita odottaen,

Suomen maajoukkueen kannattajat ry.

Viimeksi päivitetty ( 28.05.2009 )
 
BUSSI+LIPPU-PAKETTEJA KESÄKUUN MAAOTTELUIHIN Tulosta Sähköposti
18.05.2009
SMJK:n busseissa Liechtenstein- ja Venäjä-otteluihin on vielä tilaa. Bussien täyttöasteen parantamiseksi SMJK tarjoaa myöhässä liikkeellä oleville jäsenilleen seuraavia bussi ja lippu -paketteja:
 
Suomi-Liechtenstein: ottelulippu (SMJK:n kannattajakatsomo) 13 euroa + bussimatka alla olevista vaihtoehdoista
Suomi-Venäjä: ottelulippu (istumapaikka kaarteessa E54 tai F-katsomossa) 22 euroa + bussimatka alla olevista vaihtoehdoista
 
Bussimatkat Helsinkiin ja takaisin 6.6. ja 10.6:
 
Kuopio 35€, Varkaus 30€, Mikkeli 25€, Lahti 20€
Jyväskylä 30€, Orivesi 25€, Tampere 22€, Hämeenlinna 20€

Esimerkki: Matka Kuopiosta Venäjä-otteluun ja takaisin maksaa siis lippuineen 22 + 35 = 57 EUR.
 
Ottelulipun saat käteesi bussissa. Sitovat ilmoittautumiset matkoista osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. . Lähetämme sinulle vahvistuksen ja maksuohjeet, mikäli mahdut mukaan. Paikkoja on rajoitetusti!

Mikäli et kaipaa kyytiä mutta ottelulippu on jäänyt hankkimatta, niin pelkän ottelulipun hankkiminenkin on mahdollista. Hinnat ovat tällöin:
 
Liechtenstein-lippu 35 EUR
Venäjä-lippu 45 EUR
 
Hinnoissa on huomioitu bussimatkan tukeminen. Liput toimitetaan A-katsomon sisäänkäynnin edustalla olevaan Palloliiton Noudettavat liput -kojuun, josta ne voi noutaa henkilöllisyystodistustaan vilauttamalla ennen ottelun alkua. Tämä tarjous edellyttää 30.4. mennessä maksettua jäsenmaksua. Lippuja on hyvin rajoitetusti, joten ilmoita mahdollisimman pian halukkuudestasi Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. Saat vahvistuksen ja maksuohjeet, jos lippuja riittää sinullekin.
Viimeksi päivitetty ( 26.05.2009 )
 
SMJK:n ja ykkösen yhteistyö laajenee Tulosta Sähköposti
18.05.2009

Jo aiemmin julkaistun Veikkausliigan yhteistyösopimuksen lisäksi SMJK ulottaa lonkeronsa nyt myös Ykkösen puolelle: päänavauksena Atlantis FC ja Vaasan Kiisto tarjoaa SMJK:n jäsenkortilla ottelulipun viidellä eurolla. AC Oulun otteluihin saa kahden euron alennuksen aikuisten lipusta. Myös muiden seurojen kanssa käydään neuvotteluja vastaavista eduista.

Nyt jokainen siis katsomoon nauttimaan suomalaisesta jalkapallosta. Tehdään yhdessä ottelutapahtumista ikimuistoisia - jalkapallohan on parasta paikan päällä!

Viimeksi päivitetty ( 26.05.2009 )
 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 5 / 62
MM-kars. / Lohko 4
Tilanne 1.4.2009
    Ott. Pist.
Saksa 6 16
Venäjä 5 12
Suomi 4 7
Wales 6 6
Azerbaidzhan 4 1
Liechtenstein 5 1